EI SITTENKÄÄN NIIN KIRKAS TULEVAISUUS

 

Nauran itsekin mun otsikoille. Alunperin ajatelin jotain "Sumuinen tulevaisuus", koska se liittyi sekä mun kuvien sumu -teemaan, että mun tekstin tulevaisuus -teemaan. Otsikko oli kumminkin niin naurettava, että edes mä en pystynyt sitä laittamaan :D Kumminkin postauksen kuvat ja teksti eivät liity toisiinsa periaatteessa millään lailla, mutta sopivat ne paremmin yhteen kuin mitä asukuvien kanssa. Anyway meidän mökin viereisille pelloille nousee välillä mieletön kylmä ja paksu sumu, yleensä se on siellä aamuyöstä, mutta kerrankin kun se sinne nousi illalla niin kaikista kielloista huolimatta pakkohan mun oli sille kamera uhrata. No niin nyt siihen asiaan.

 

Tulevaisuudesta ja jatkosuunnitelmista puhuttaessa kuulee usein sanottavan, miten kadehditaan niitä ihmisiä, jotka tietävät ja ovat aina tienneet mitä haluavat isona tehdä. Tähdätään jo pienestä pitäen johonkin tiettyyn suuntaan, kuten lääkäriksi tai juristiksi, tai vaikka kosmetologiksi tai ratsastuksenopettajaksi. Tällaista päättäväisyyttä pidetään tosi hienona ja arvostettavana, koska suurimmalla osalla ei ole hajuakaan mitä haluaisi isona tehdä.

Mä olen ollut myös tämmöinen henkilö, joka tietää (luulee tietävänsä) mitä haluaa tehdä isona. Olen ollut aina todella hyvä matikassa, niin hyvä, että jo pienenä ymmärsin että mun kannattaa tehdä jotain siihen liittyvää työkseni, muuten mun lahjat menee hukkaan (seriously ajattelin näin jo ala-asteella, hullu lapsi). Siihen kun yhdistetään vielä innostus rakentamista, taloja ja piirtämistä kohtaan niin voilà, pikku arkkitehti oli valmis ja arkkitehtuuri tulevaisuuden suunnitelmana oli ihan selvä juttu. Kunnes se ei sitten vuosien päästä enää ollutkaan, kun todellisuus veti tuota haavetta turpaan.

Vaikka tajusin, että piirtotaitoni eivät tulisi riittämään ja muutenkin arkkitehdin luultavasti stressaava elämäntapa ei sovi minulle, siirryin seuraavaan alaan aihepiirissä matematiikka ja rakentaminen. Uusi unelma oli rakennusinsinööri, mutta todellisuus tuli taas pian kuvioihin. TKK:n tutustumiskierroksella kävi ilmi, että kone- ja raksainsinöörit oli yhdistetty ja tutustujia kierrätettiin erilaisissa keksintöjä ja työkaluja pursuilevissa pajoissa, joissa kaverini totesi: "Tää on niin Eetu 7 vee unelma". Mutta ei mun, taaskaan.

No onneksi mulla oli ylimääräistä aikaa niin uskaltauduin (nimen perusteella) opintolinjan "Rakennettu ympäristö" kierrokselle. Ja se kyllä oikeasti vaikutti tosi kivalta ja eniten tähän mennessä mun jutulta, joten päätin meneväni sinne. Tyytyväisenä marssin kotiin kun takapakeista huolimatta olin silti pysynyt samalla rakentamisen linjalla, eikä mun tarvinnut pohtia omia vahvuuksiani tai halujani yhtään. Elelin tyytyväisenä kuplassani, ja tukea tuli joka suunnalta, varsinkin kun diplomi-insinööri on aika hieno juttu (isäni yritti välillä saada minut lapsuusajan heppahulluuden takia hevosenhoitajaksi, mitä ihmettelen koska hän itse on vielä insinööri.)





Paikallinen mopohurjastelija

No sitten tuli haut ja Pinja "tiedän mitä haluan" haki tietysti vain kolmeen kohteeseen, jotka kaikki olivat TKK:lla. Ykkösenä tähän Rakennettuun ympäristöön, kakkosena Tuotantotaloudelle ihan vain sen takia, että voin sanoa hakeneeni sinne. Ja sitten aika päähänpistosta myös semmoselle linjalle kuin Informaatioverkostot, kun sitä ei tarvinnut erikoisuutensa takia asettaa jonoon, se kuulosti ihan kivalta ja pitihän mun nyt hakea ainakin kolmeen kohteeseen, vaikka tiesin minne menen. Tiesin myös, että en menisi tutalle, koska se oli kakkosena helpomman RYMin jälkeen. Tiesin myös, etten tulisi pääsemään Infolle, koska sekin on erittäin vaikea linja ja epäonnistuin osittain sen pääsykokeessa. Elelin siis edelleen kuplassa, jossa tulevaisuuksia oli oikeastaan vain yksi, koska olin myös aika varma, että pääsisin sisään.



Ja sitten tuli pommi. Pääsin sisään sekä RYMille, että Infolle. Ja kaikesta aikaisemmasta varmuudestani huolimatta rupesin ensimmäistä kertaa oikeasti miettimään, mitä mä haluan tehdä, missä mä oon hyvä ja muuta tämmöstä. En oikein osannut miettiä noita asioita, kun en koskaan oikeasti ollut joutunut niitä miettimään. Pintapuoleisesti selitellyt jotain johonkin koulun paperiin. Olin oikeasti aika pulassa noitten tulosten jälkeen, kyselin ihmisiltä mitä mun pitäisi tehdä ja samalla odotin vastauksen vain pulpahtavan esiin. Sen parin viikon aikana kyseenalaistin mun kaikki tulevaisuudensuunnitelmat viimeisen kymmenen vuoden ajalta, ja päätös piti tehdä.

Ja nyt oon sitten onnellinen Aalto-yliopiston Infolainen! Tajusin, etten ole se ihminen, mikä olin kun päätin innostua juuri arkkitehtuurista ja sen tyyppisestä, ja että turhaan haaskaan niin mielettömän tilaisuuden päästä opiskelemaan Infolle vain jonkun pinttyneen kuvitelman takia. (Info oli siis paaaaaljon vaikeampi kuin RYM). Tälle alalle mulla on ehkä eniten annettavaa ja sillä on eniten annettavaa mulle. Aion kyllä ottaa RYMin sivuaineeksi, mutta silti olen tosi tyytyväinen, että uskaltauduin tekemään eri tavalla kuin mitä olin aina "unelmoinut". Ja ehkä mä tajusin samalla, että ei se ole niin kadehdittavaa luulla tietävänsä mitä tahtoo, koska se supistaa näkökenttää niin paljon, ettei sen suunnitelman ulkopuolisia, mielettömiä mahdollisuuksi edes huomaa.