LIIKAA KUULUMISIA

Koska mulla ei ollut mitään aiheeseen sopivaa kivaa kuvaa niin kukkakuva käy aina.

Oho onpas sitä taas vierähtäny tovi jos toinenkin viime postauksesta. Yliopiston ensimmäisellä viikolla sitä itse koulua ei juurikaan ollut, vaan päivät täyttyivät oheistoiminnalla ja kaikilla mahtavilla killan tapahtumilla. Oon nyt parissa viikossa oppinut teekkarielämästä sen, että biletys tapahtuu viikolla, ja viikonloput sitten levätään ja opiskellaan. Vaatinut hieman totuttelua tällainen elämäntapa, mutta onneksi muutama kaveri siellä niemessä asuu, sitseillä ja muissakin kivoissa tapahtumissa kun saattaa vähän ajantaju pettää eikä puoli yhden bussi kotiin aina muistu ajoissa mieleen. Tai no yhdet sitsithän meillä vasta on olleet, mutta jo ylihuomenna toiset ja kyllä niitä tulee varmaan aika tiheään tahtiin ja viime kerran hauskuudesta päätellen voi kaverin solun lattialla punkkaaminen tulla kovinkin tutuksi :D

Anyway pointti oli se, että viime postauksen aikana luulin vielä, että kyllähän tässä ehtii postauksia rustaamaan ihan kivaan tahtiin. Kattia kanssa, jo tokalla viikolla rupesi koulutehtäviä kasaantumaan ja tässä vaiheessa tuntuukin siltä, etten ole ikinä käyttänyt viikossa näin paljon aikaa kouluun kuin nyt. Luennot eivät sitä aikaa vie, ja alussa ajattelinkin olevani tosi laiska kun viikossa oli vain kolme luentoa, mutta harkkaryhmien tultua ja tehtävien alettua mietin ottaneeni liikaakin... Tiedän tosin myös, ettei se aina ole näin työlästä, opiskelut vaan sattuu alkamaan phabujen mukaan infon työläimmällä kurssilla eli ohjelmointi 1:sellä. Ja kaikista hassuinta on, ettei edes harmita koulutyöt yhtään, kaikki on pääosin niin kiinnostavaa ja helmikuusta alkaneen "loman" jälkeen opiskelu on ihan virkistävää! Huomennakin "opiskellaan" pistämällä pieni panimo pystyyn ;)

Tässä syksyn aikana tapahtuu paljon yliopiston ulkopuolellakin. Tottakai lukion jälkeen porukka alkaa pikku hiljaa lähtemään omille teilleen, mutta musta tuntuu vähän väärältä kun melkein puolet mun läheisimmistä kavereista lähtee pois, osa vähän vähemmän kauas länsirannikolle, ja osa ihan pois kotosuomesta. Kaikista kamalinta on, että yhdestä tiiviistä ja lukion toisen luokan alusta olleesta kaveripiiristäni kolme viidestä lähtee ulkomaille. Yksi lähti jo elokuussa länsinaapuriin viettämään ilmeisesti erittäin aktiivista opiskelijaelämää, ja nyt tänään kaksi muuta ottivat ja läksivät talveksi Lontooseen. En ymmärrä miten tytöillä on pokkaa vaan ottaa ja lähteä, mutta arvostan heidän päätöstään tosi paljon ja oon vähän kadekin että heillä on niin paljon rohkeutta. Tiedän myös että heillä on varmasti ihan mieletöntä siellä miljoonakaupungissa, ja pakkohan siellä on nyt itsekin käväistä moikkaamassa, mutta kyllä silti meinas vähän itku tulla kun luennolla tajusin lennon lähtevän tänään. :'(

Kuvat on Irenen (siis toinen lontooseen lähtevistä) synttäreiltä puolentoistaviikon takaa, ja täytyy sanoa että en ole pitkään aikaan syönyt niin hyviä leivonnaisia kuin siellä (oli ihan pakko mainita).  Viime viikonloppuna vietettiin sitten läksiäisiä, ja sielläkin meinas kyynel tulla silmään, mutta oli todella hauskaa ja ihana viettää kunnolla aikaa vielä ennen heidän lähtöä, seuraavaan kertaan kun menee hetki. Mutta toisaalta ajan mennessä tätä vauhtia tytöt on jo kohta takasin Suomessa. Jos kumpikaan nyt lukee tätä, niin hauskaa vuotta siellä! <3

Tältä mun kotiläksyt näyttää nykyään

Mutta kavereidenkin muutoista huolimatta isoin mullistus omalle elämälle tapahtui viime keskiviikkona. Ollaan mun opiskelupaikan varmistumisesta asti mietitty kämppää Vilpun kanssa, ja kun kuultiin että intti tukisi asumista puolella vuokrasta kun kyseessä olisi siis "perheen perustaminen" (ou gaad kuulostaa siltä että kohta pitäisi olla jo pulla uunissa, mutta ei onneksi :'D) niin pistettiin heti hakemukset AYY:llä aktiivisiksi. Valitettavasti siinä oli tapahtunu jokin kämmi, ja meidän vuokrasija vaan tippu siinä prosessissa, ja näytti ettei saataisi asuntoa ainakaan vuoteen. Alkuinnostus saikin siis vähän kuonoonsa, mutta pistettiin myös HOASille asuntopyyntö, vaikka olin kuullut niiden jonojen kestävän ikuisuuksia, perhejonossakin kun oli sillä hetkellä yli 1200 hakemusta.

Hakemus pistettiin menemään sunnuntaina ja keskiviikkoaamuna tuli viesti että se oli hyväksytty. Sen innoittamana käytinkin vähän aikaa ohjelmointiluennosta lueskelemalla jonoista, ja masennuin lisää luettuani että näitäkin sai odottaa useita kuukausia... Olin jo tsekkailemassa yksityisiä aika masentuneena ettei päästäisi ollenkaan hyödyntämään inttitukia, kun näyttöön pamahtaa hoasilta tekstari asuntovarauksesta. Tuijotin sitä vaikka kuinka pitkään tajuamatta yhtään mitä se tarkoitti. Sitten se iski että ei herranjumala, me saatiin just kämppä kolmen tunnin sisällä, oikeasti, kolmen tunnin sisällä hakemuksen hyväksymisestä. Miten tää on mahdollista? Miten meidän ennustettu aika sijalta 130 ayy:llä on vuosi, ja hoasilla mennään 1200 hakemuksen ohi samana päivänä?

Oli mikä oli, niin tää on mieletön onnenpotku, ei voi muuta sanoa. 

Kämppä on tosi hieno, uusi ja sisällöltään aika täydellinen (vaikkei sitä päästy katsomaan), vaikka sijainti tuli ihan toiveittein ulkopuolelta. Oltiin toivottu kämppää Leppävaarasta tai Otaniemestä, mutta päädytäänkin asumaan länärin varrelle mutta ei se haittaa! Naapurusto vaikuttaa oikein kivalta ja sieltä on aika lyhyt niemeen ja keskustaan joten ollaan Vilpun kaa tosi tyytyväisiä. Ja oikeesti kun kattoo todennäkösyyksiä tommosen kämpän saamiselle, niin seriously ei oo varaa kieltäytyä.

Vaikeinta tässä on ollut se, että vuokrasoppari alkaa jo lokakuun alussa, eli ihan pian. Muutto kotoa on mulle aika iso juttu, ja nyt ei ole edes aikaa sulatella sitä kunnolla, kun pitää ryhtyä jo hommiin. Tottakai oon super innostunut, mutta silti on aika haikea olo lähteä täältä äidin luota, varsinkin kun Vilppu tulee kumminkin olemaan suurimman osan ajasta intissä. Itkukin tästä asiasta on meinannu päästä (oonpas nyt kova itkeskelemään). Onneksi muutolla ei sinänsä ole kiire ja voin tulla aina kyläilemään, en kumminkaan ole muuttamassa toiseen maahan niinkun jotkut.

Ja onhan tää ihan mahtavaa saada oma kämppä tämmöseen elämänvaiheeseen ja oon super innoissani! Muutenkin ihanaa päästä muuttaa Vilpun kanssa yhteen, todettiin meidän kesän kahen viikon koko ajan yhdessäolon jälkeen että tää kyllä sopii meille. Bloggaus saattaa kyllä jäädä taas kakkoseksi mutta palailen taas kun ehdin, ehkä muutaman kämppäkuvan kera ;)

Tässä esimakua yhest kuvauskeikasta Julian kanssa, hihii kun tykkään tunnelmasta.