Mekkoasiaa

Otin kymmeniä kuvia mekon helmasta, mutta totesin olleeni hieman kohtuuton.

 

Sitä voisi helposti kuvitella, että naiselle, varsinkin turhamaiselle nuorelle tytölle täydellisen juhlamekon etsiminen olisi todella miellyttävää ja hauskaa puuhaa.

Väärin.

 

Nyt etukäteen sanon, etten tietenkään voi puhua kaikkien puolesta, mutta olen itse huomannut asian parikin kertaa. Tietysti on eri juttu, jos rahaa on käytettävissä sievoisia summia, mutta tavallisen lähiötytön näkökulma on hieman rajoittuneempi. Asiaa hankaloittaa vielä se, että satun olemaan ns. eliittilukiossa, jossa on myös hieman rikkaampaa väkeä ja joka tekee joukosta erottumisen entistä vaikeammaksi. Sillä kaikki tytöthän haluavat erottua edukseen, ja olla se joka kaikkien muidenkin joukossa varastaa katseet.

 

Edellä mainittu fakta halusta erottautua tekee mekon etsimisestä erittäin stressaavaa, ainakin tämmöiselle stressaavalle ihmiselle kuin minä. Myönnän, että on kivaa päästä etsimään jotain erikoista ja kokeilla kauniita ja yleensä hieman normaalia hintahaarukkaa kalliimpia vaatteita. Mutta kun kävelet ulos monen tunnin ja monen mekkoliikkeen jälkeen tyhjin käsin, olet juuri löytänyt sen täydellisen mekon ja huomannut, ettei sinulla ole todellakaan varaa siihen, on fiilis suhteellisen huono. Ja askelmittarin 21 000 askelta alkavat myös rasittamaan (puhelimeni tosin saattaa huijata). Seuraavanakin päivänä kun kävin suuremmissa vaateliikkeissä enkä pikkuputiikeissa pienimmät mekot mitä löysin olivat kokoa 42, mikä ei lisännyt innostustani.

 

Stressaavuus johtuu siitä, että sitä on jo vuosia miettinyt tätä päivää (tai vanhojenpäivää tai hääpäivää mikä on minulla toivottavasti vielä edessä) ja kaiken haluaa olevan täydellistä. Ja varsinkin vanhojenpäivässä kaikki kiteytyy siihen mekkoon, ja odotukset mitä tälle vaatekappaleelle asetetaan ovat varsin suuret. Ja harvoin täytettävissä, ellei ole varaa mittatilausmekkoon tai muuhun. Ja silloin pettymys on suuri, ja esille nousee pelko siitä, ettei päivä olekaan täydellinen kun mekkokaan ei ole kaikkien odotusten mukainen.

 

Lopulta kävelin luottokauppaani Vilaan ja kappas, loistava ja ihana mekko odotti heti ovensuussa. Ensimmäinen ajatukseni kuitenkin oli:

"Ihana mekko, mutta enhän minä voi pitää mitään näin halpaa omissa ylppäreissäni"

 

Tulin kuitenkin järkiini, ja nyt kuvissa esiintyvä Vilan mekko odottaa käyttöään, ja olen todella tyytyväinen ja iloinen. Ja tajusin myös sen, ettei mekon hinnalla tai merkillä ole oikeastaan väliä. Itsekin muistan joskus ajatelleeni jonkun mekon olleen suhteellisen kamala, ja kuullut myöhemmin sen olevan kalliimpi kuin itselläni olisi milloinkaan varaa.

 

Tärkeintä tässäkin touhussa on asenne, ja myös se, että tietää mikä itselle sopii ja katselee ja tuunaa sen mukaan. Ei sen mukaan, mikä on kallista ja muka hienoa. Ja vaikka sama mekko olisikin jollain toisella, niin aina voi itse yrittää olla se, joka näyttää parhaimmalta. Ja lopulta ei merkkipäivissä ole kyse siitä mekosta, vaan ihmisestä itsestään, jonka säteily yritetään tuoda mekon avulla esiin.

 

Okei myönnän oli mulla oikeesti kivaa, halusin vaan tehä tän pinnallisen mutta taiteellisesti asetellun valitustekstin omasta first world problemistani. Kiitos ja kumarrus.

 

Hienosta mallista huolimatta huomatkaa toi keltanen pöly, se on luonnon oma kemiallinen ase mua ja monia muita vastaan
(suomeksi siis perkele mikä siitepölyallergia)